Tutkielma - Jumalan koko sota‑asu
"10.Lopuksi, veljeni, olkaa lujat Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11.Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12.Sillä meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta
19. ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
20. jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee." Paavalin kirje efesolaisille Luku 6 jakeet 11-20.
Paavali oli kahleissa, muttei kuitenkaan niin tiukasti valvottuna, että häneltä olisi kielletty kynä ja paperi. Jumala, siltä näyttää, antoi hänen päästä jonkin verran vihollistensa suosioon; Paavali oli Neron vanki, mutta Nero oli vielä enemmän Jumalan. Ja kun Jumalalla oli Paavalille työtä, hän etsi tälle ystäviä sekä oikeudessa, että vankilassa. Lähettäkööt vainoojat pyhiä vankilaan, Jumala voi järjestää vartijan heidän hyväkseen.
Mutta kuinka tämä suuri apostoli käyttää aikansa vankilassa? Ei julkaisemalla arvostelevaa kritiikkiä niitä vastaan (vaikka olivatkin ihmisistä pahimpia), jotka heittivät hänet vankeuteen. Se olisi ollut kiihkoa, jolle noiden päivien kärsivät pyhät olivat vieraita. Eivät he myöskään ryhtyneet poliittisiin neuvotteluihin saadakseen itsensä vaikeuksista halpamaisesti mielistelemällä sen ajan mahtavia tai tekemällä synnillisiä kompromisseja heidän kanssaan. Jotkut olisivat käyttäneet mitä tahansa tiirikkaa, jolla, jos mahdollista, olisivat viivyttelemättä avanneet itselleen tien vapauteen, oli se sitten ovesta tai ikkunasta.
Mutta tämä pyhä mies ei ollut niin kiinnostunut vapaudesta tai elämästä, että olisi hankkinut ne pienimmäksikään vahingoksi evankeliumille. Hän tiesi liian paljon toisesta maailmasta, maksaakseen niin kalliisti nauttiakseen tästä nykyisestä, ja siksi hän ei piittaa siitä, mitä hänen vihollisensa voivat tehdä hänelle, tietäen hyvin, että hänen tulee mennä taivaaseen halusivatpa hänen vihollisensa tai eivät.
Ei, hänen suuri huolensa, joka häntä painoi, oli Kristuksen seurakunnista; niinkuin uskollinen huoneenhaltija, hän näkee vaivaa saattaaksensa Jumalan huoneen järjestykseen ennen poismenoaan. Me emme lue yhdestäkään kirjeestä, joka olisi lähetetty johonkin hovioikeuteen vaatimaan hänen vapautustaan; vaan sen sijaan monista seurakunnille, auttaakseen heitä pysymään lujina siinä vapaudessa, johon Kristus on heidät vapauttanut.
Ei ole toista tapaa vetää vertoja paholaisen ja hänen kätyreidensä kanssa (kaikessa heidän vihassaan meitä kohtaan), kuin se, että teemme sitä mikä on hyvää, mihin ikinä tulemmekin.
Paholainen olisi voinut yhtä hyvin jättää Paavalin rauhaan, sillä niin pian kuin hän tulee vankilaan, hän alkaa saarnaamaan evankeliumia, jonka vaikutuksesta saatanan vankilan portit lennähtävät auki ja kurjat syntiset astuvat ulos.
Iloksi Onesimukselle Paavali lähetettiin vankilaan; Jumalalla oli tehtävä Paavalille häntä, ja monia muita varten. Se oli jotain semmoista, mitä paholainen ei ollut edes kuvitellut. Niin ei Paavali ainoastaan saarnaa vankilassa, vaan tehdäkseen paholaiselle niin paljon vahinkoa kuin voi, hän lähettää kirjeitänsä seurakunnille, että nämä vahvistuisivat entisestään maistaessaan hänen henkeänsä hänen ahdistuksissaan ja lukiessaan hänen uskostaan vankilassa; hänen ollessa valmiina jo uhraamaan itsensä.
Eikä Efeson seurakunta ollut vähiten hänen mielessään, kuten voi päätellä siitä, että hän viipyi heidän kanssaan kaksi vuotta (Apt.19:10); sekä siitä kuinka hän lähetti kutsumaan Efeson seurakunnan vanhimmat niinkin kauas kuin Miletoon (hänen ollessaan viimeisellä matkallaan Jerusalemiin Apt.20:17), jättääkseen heille jäähyväiset tietäen, ettei ollut näkevä heidän kasvojaan ikinä enää tässä maailmassa; ja varmasti Paavalilla oli muistissa myös se murhe, joka näistä surullisista uutisista tuli vanhimmille ja koko seurakunnalle heidän erotessaan, varmasti nämä kaikki herätti Paavalin, nyt vankilassa, kirjoittamaan tälle seurakunnalle, että he voisivat hänen kanssaan samassa hengessä, niin, evankeliumin hengessä, kärsivällisemmin kestää uutisen hänen kuolemastaan.
Tämän kirjeen ensimmäisessä osassa Paavali nousee korkealle uskon salaisuuksiin. Ja jälkimmäisessä, tapansa mukaan, hän laskeutuu käytännön tasolle; jossa näemme hänen yhdistävän nuo totuudet, kuin hirsipuut, voimallisella kehoituksella, sytyttääkseen enemmän heidän sydämiänsä ja voimallisesti taivuttaakseen heitä vaeltamaan saamansa kutsumuksen arvoisesti Ef.4:1, joka on sitä kun Kristityn elämä on niin läpinäkyvää, että evankeliumin armo loistaa esiin pyhityksen voimassa joka puolelle, kaikissa tilanteissa, niinkuin kynttilä kristallin kirkkaan lasin lävitse (ei niinkuin pimeässä lyhdyssä, joka valaisee yhteen suuntaan ja on pimeä toiseen); ja sentähden, kun Paavali käy lävitse aviomiesten ja vaimojen, lasten ja vanhempien, isäntien ja palvelijoiden välisiä suhteita, hän kaikissa kehoittaa heitä samaan.
Nyt, asetettuaan jokaisen oikeisiin asemiinsa, omaan tehtäväänsä, niinkuin viisas kenraali, joka on järjestänyt armeijansa, ja asettanut heidät marssijärjestykseen; nyt, hän pitää seuraavanlaisen puheen Efeson leirin edessä, kaikki sotaan liittyvin kielikuvin, mikä parhaiten sopiikin Kristityn kutsumukseen, joka on jatkuvaa sotaa maailmaa ja maailman ruhtinasta vastaan.
Puhe itse sisältää:
Ensin, lyhyen, mutta lempeän ja voimallisen rohkaisun, Ef.6:10.
Toiseksi, toinen osa sisältää useamman ohjeistuksen menestyksekkäämpään sodankäyntiin, Ef.6:11-20.
Aloitamme ensimmäisestä.