Kristityn Opas - Kristityn koko sota‑asu

Kappale 3

Varoituksen sisältävä kehoitus, ”olkaa lujat Herrassa”

Tässä osiossa meillä on varoittava kehoitus tai ohje. Kehoitettuaan uskovaisia Efesossa, ja heidän kauttaan kaikkia uskovaisia, pyhään päättäväisyyteen ja rohkeuteen taistelussa, hän jatkaa, etteivät he erehtyisi kuvittelemaan voivansa taistella omassa voimassaan, näillä sanoilla johdattaakseen heidät etsimään voimaa itsensä ulkopuolelta, Herrasta: ”Olkaa lujat Herrassa.” Tästä voimme päätellä seuraavaa:

Pyhien lujuus ja voima on Herrassa

OPETUS: Kristityn voima on Herrassa, eikä hänessä itsessään. Toisten sotajoukkojen kenraalien voima on heidän sotilaissaan. Hän lentää, niinkuin eräs suuri kenraali sanoi kerran sotilailleen, heidän siivillään; jos niistä irtoaa höyhenet, ts. heidän voimansa murtuu, hän on mennyttä. Mutta pyhien armeijassa, jokaisen pyhän.. niin.. koko sotajoukon voima, on sotajoukkojen Herrassa. Jumala voi voittaa vihollisensa ilman heidän käsiänsä, mutta he eivät voi edes puolustautua ilman hänen käsivartensa turvaa. Herran yksi nimistä on: ”Israelin Voima,” 1.Sam.15:29 (KJV käänt.huom.). Hän oli Daavidin rohkeuden perustus; ilman häntä tämä urho (joka tuntiessaan olevansa Jumalan käden tukema, saattoi häpäistä sitä, joka häpäisi koko Israelin sotajoukkoa) käyttäytyy pelon tähden hullun lailla muutaman sanan tähden, jotka filistealainen lausuu. Herra oli hänen kättensä voima, ”Hän opetti hänen sormensa sotimaan,” ja niin hän on myös jokaisen hänen pyhänsä voima jokaisessa taistelussa syntiä ja saatanaa vastaan.

Jotkut esittävät kysymystä, onko olemassa syntiä, jossa saatanalla ei olisi osaa? Mutta jos kysymys olisi, onko mitään pyhää tekoa ilman Jumalan erityistä apua, tähän löydämme nopeasti vastauksen: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä”, Joh.15:5. Ajatellen Jumalan voimaa ”ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se kyky olisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,” 2.Kor.3:5. Me apostolit, me pyhät, vaikka olemme armosta osalliset (tämä sisältää kaikki kyvyt, hengen hedelmät yms... käänt.huom), tämä armo on kuin vesi kaivon pohjalla, jota ei saa ylös, kaikista meidän yrityksistämme huolimatta, ennenkuin Jumala vuodattaa aktivoivaa/elävöittävää armoansa. Tahtoa on enemmän kuin ajatella, ja realisoida tahto teoiksi on enemmän kuin molemmat yhteensä. Ja nämä kaikki ovat Jumalasta: ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” Fil.2:13. Hän luo uuden sydämen; ja tehtyään sen sopivaksi taivaalliseen kulkuun ja laitettuaan kaikki pyörät, ikäänkuin, oikeille paikoilleen, sitoo ne kokoon toimeenpanevalla armollaan ja asettaa valmiiksi liikkeelle lähtöön: herättää ajatuksen, antaa tahdon lähteä liikkeelle ja tavoitella taivaallista kohdetta. Silti tässäkään vaiheessa nämä vaunut eivät voi nousta tekojen mäelle ennenkuin Jumala työntää pyörät liikkeelle. ”Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei”, Room.7:18. Jumala on portaiden ensimmäisillä askelmilla, ja myös ylimmillä, uskon Alkaja ja Täyttäjä (Hebr.12:3); niin, auttaen ja nostaen joka askelmalla, kun sielu ottaa askeleen yhdessäkään pyhässä teossa.

Ja vielä, ajattele Kristittyä, joka käy mihinkään velvollisuuteensa Jumalanpalveluksessa, yhä hänen voimansa on yksin Herrassa:

[1.Rukous] Tahtoisiko hän rukoilla? Mistä hän löytää ainekset rukoukseensa? Voi, hän ’ei tiedä mitä pitää rukoilla, niinkuin rukoilla tulisi’, Room.8:26. Jätä hänet yksin ja hän pian rukoilee itsensä johonkin kiusaukseen; tai sitten vaatii parkuen Jumalalta sitä mitä Jumalan olisi julmaa antaa hänelle.. Siksi Jumala antaa sanat meidän suuhumme: ’Ottakaa mukaanne sanoja ja palatkaa Herran tykö ja sanokaa:’, Hoosea 14:2. No, nyt hän on jo saanut sanat suuhunsa.. mutta voi, Sittenkin ne sanat jäätyvät hänen huulillensa, jos Herra ei anna sydäntä lämmittävää kosketustansa sulattamaan tätä hanaa.
 Ja mistä tämä lämmittävä tuli saadaan? Ei kipinääkään löydy ihmisen omasta sydämestä, paitsi luonnollisten halujen vierasta tulta, joka ei tässä auta. Mistä muualtakaan se tuli, joka sulattaa jäisen sydämen, voisi tulla, paitsi taivaasta? Pyhä Henki, hänen täytyy laskeutua sielumme ylle, niinkuin profeetta laskeutui pojan ylle ja silloin sielu alkaa saada lämpöä ja taivaallinen tuli sulattaa hanan. Hengen täytyy ensin huokailla ja silloin sielukin alkaa huokailla. Hän auttaa meidät näihin hengenvetoihin ja huokauksiin, jotka antavat tuulta rukouksen purjeisiin. Hän sulattaa sydämen; ja silloin rukous pulppuaa sydämestä huulten aidoin huokauksin ja virtaa ulos silmistä kyynelten tulvana. Ja vielä.. Nyt kun luotu on tehty kykeneväksi painimaan Jumalan kanssa rukouksessa, mitä hän itse saavuttaa tällä kaikella? Oletetaan, että hän on heikko armossa; voiko hän rukoilla itsensä vahvaksi, tai pahat taipumuksensa heikoiksi? Ei, tätä ei löydy rukouksessa itsessään, ihmisen tekona; tämäkin lasketaan alas taivaasta: ’Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman.’ Ps.138:3 Daavid sai voiman rukouksen kautta, ei rukouksesta itsestään, vaan Jumalaltansa. Hän ei rukoillut itseään vahvaksi, vaan Jumala vahvisti häntä rukouksen kautta.

[2. Sanan kuulo. ] No niin, käännä taas katseesi Kristittyyn, kun hän osallistuu toiseen säädettyyn velvollisuuteensa: Jumalan Sanan saarnan kuulemiseen. Hänen voimansa, kuulla Sanaa, tulee Jumalalta. Hän avaa sydämen ottamaan Sanasta vaarin, Apt.16:14, niin, hän avaa pyhien ymmärryksen ottamaan Sanan vastaan siten, että he ymmärtävät mitä se tarkoittaa. Se on niinkuin Simsonin arvoitus, jota emme saata ratkaista ilman hänen vasikkaansa. Hän avaa ymmärryksen kohdun tulemaan siitä raskaaksi, niin että hedelmätön saa olla ’iloisena lasten äitinä’. Daavid oli yleisen Jumalan lain lukemisen kuulolla puolisen vuotta, mutta hänen sydämensä kohtu oli suljettu; kunnes Naatan tulee, ja Jumala hänen kanssaan, ja nyt on elämän aika; hän tulee raskaaksi samassa hetkessä, niin, ja synnyttää samana päivänä; vajoaa saman tien katkeraan murheeseen syntiensä tähden; tuskaan, joka ei hellittänyt ennenkuin hän vuodatti syntinsä Jumalan eteen tuossa suloisessa Psalmissa 51. Miksi tämä yksi puhe teki enemmän kuin kaikki aiemmat? Eikö siksi, että Jumala iski häntä tässä sanassa eikä aiemmissa? Sentähden sanotaan, että hän opettaa kansallensa ’mikä hyödyllistä on’ Jes.48:17.
 Hän, joka opettaa sydämiä, istuu taivaassa. Kun Jumalan Henki, joka on kuin opettajien esimies, kutsuu sielun luokseen apulaisten luota, ja sanoo: ’Sielu, sinä et ole ymmärtänyt kuulemaasi Sanaa. Näin ja näin käsitä tuo totuus; näin omista tuo lupaus’, sillä samalla hetkellä hänen ymmärryksensä silmät aukeavat ja hänen sydämensä syttyy Jumalan Hengen puhuessa hänen kanssaan.

Näin näette tämän totuuden, että ’Kristityn lujuus ja voima on Herrassa’. Annamme vielä muutaman osoituksen tästä:

Miksi pyhien voima on yksin Jumalassa

1.SYY: Ensimmäisen syyn voimme löytää Kristityn ja hänen armonsa*(ks.selitys alla) luonteesta: Molemmat ovat luotuja, sekä he että heidän armonsa*. Nyt, ’osa luodun perusolemusta on olla riippuvainen Jumalasta, Tekijästään’, sekä elääkseen että toimiakseen. Voiko tapahtuma olla ilman tekijäänsä tai väri ilman sitä minkä se värjää? Yhtä mahdotonta on, että luotu voisi olla tai toimia ilman voimaa Jumalalta. Tämä, toimia itse ja itsestään, on niin erottamaton Jumalan ominaisuus, että hän ei saata irrottaa sitä luoduilleen. Hän yksin on Jumala; ei ole ketään muuta. Kun Jumala loi maailman, sanotaan että hän päätti työnsä, se on luomistyönsä: hän ei tehnyt enää uusia lajeja tai eläinryhmiä. Mutta tähän päivään asti hän jatkaa työtä kaitselmuksessaan: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä”, Joh.5:17, se on, pitääkseen kaiken kasassa ja voimaannuttaakseen luomansa olemaan ja toimimaan, ja sentähden myös sanotaan, että hän pitää sielumme elossa (Ps.66:9 KJV käänt.huom).
 Ihmisen luomukset, kun valmistuvat, voivat pysyä jonkin aikaa ilman työstäjänsä apua, niinkuin talo, jonka tekijä on kuollut. Mutta Jumalan teot, sekä luomakunta että Jumalan antamat lahjat/kyvyt (ts. armot*), eivät koskaan ole, eivätkä pystyisi olla, poissa hänen käsistään. Sentähden niin kuin Isän kerrotaan tekevän työtä yhäti pitääkseen yllä tätä luomakuntaa, niin myös Poika, jolle on uskottu lunastustyö, kertoo, että samoin hänkin tekee työtä. Ei hän lopettanut työtänsä ylösnousemuksessaan mitenkään muuten, kuin miten hänen Isänsä lopetti saatuaan luomistyönsä valmiiksi. Jumala sai luomistyönsä päätökseen, niin Kristuskin sai kerran kuolemalla päätökseen armon, laupeuden ja kirkkauden hankkimisen uskoville; ja niinkuin Jumala lepäsi luomistyönsä päättyessä, niin hänkin on, hankittuaan iankaikkisen lunastuksen ja ”toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istuutunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,” Hebr.1:3. Mutta hän ei lopeta työtänsä esirukouksissa Jumalan luona meidän puolestamme, eikä työtä Henkensä kautta meissä; ja näin tehden hän pitää pystyssä pyhänsä, säilyttää armot* ja lohdutuksen heidän elämässään; ilman tätä työtä he raunioituisivat. Koska siis armo* Kristityn elämässä on Jumalan teko, niin myös sen voima on Jumalasta riippuvainen.

[*Kääntäjän huomautus: Gurnall käyttää yhtä englannin kielistä sanaa, ’grace’ (suorakäännös: armo), kuvaamaan monien asioiden yhtälöä. Se, että sinun elämässäsi alkaa kasvaa hengen hedelmää, on armoa (Gal.5:22). Se, että sinulla on jokin lahja tai kyky, on armoa. Gurnallin kielessä ’olla vahva armossa’, tarkoittaa sitä, että Jumalan luoma uusi elämä näkyy kirkkaammin sinun kauttasi. Olla 'heikko armossa', tarkoittaa sitä, että lihalla ja synnillä on vielä merkittävämpi vaikutus elämääsi. Jumalan armo on rajaton voimassa ja täydellisyydessä, mutta, kun Jumala synnyttää uuden elämän ihmisessä, se näyttää ulospäin monesti aluksi niin vaatimattomalle ja hennolle; tätä Gurnall kutsuu ’Kristityn armoksi’, joka voi olla joko vahva tai vielä heikko. ’Kristityn armo’ on siis Jumalan aikaansaamaa uutta elämää (tai voinee myös sanoa Jumalan vaikutusta) uskovassa. Välillä tähän Kristityn armoon viitataan vain yksinkertaisesti 'armo'. Opetuksen lukeminen avaa lisää sitä mistä on kysymys.]

2.SYY: Kristityn armo*(ks. selitys yllä) ei ole vain luotu, vaan se on myös heikko luotu, jonka täytyy taistella itseään vahvempia vihollisia vastaan; ja siksi se ei voi kestää taistelussa ilman apuvoimia taivaasta. Heikoinkin vihollinen nousee muureille, jos apuvoimia ei tule. Armo* tässä elämässä on heikko, kuin kuningas kehdossaan, mikä antaa saatanalle etulyöntiaseman toteuttaa juoniansa häiritäkseen tämän nuoren kuninkaan hallintaa sielussa, niin, ja hän pian veisikin sodan päätökseen uskovan turmioksi, jollei Taivas ottaisi tätä suojelukseensa. On todellakin totta, että armolla, missä se onkin, on sellainen ominaisuus itsessään, joka saa sen kaipaamaan ja pyrkimään säilyttämään itsensä voimiensa mukaan. Mutta ylivoiman edessä se joutuu häviöön, ellei Jumala sitä tue. Niin kuin tuli, joka tuoreessa metsässä tukahtuu ja kohta sammuu, ellei sitä kohenneta tai tulta lisätä; niin on armokin* sydämessä. Jumala tuo armon* sydämeen valloittamalla sydämen. Ja nyt, niin kuin valloitetussa kaupungissa jotkut taipuvat uuden hallitsijan vallan alle, ja heistä tulee aitoja alamaisia… niin toiset juonivat kuinka saisivat ravisteltua hänen ikeensä päältään; ja tästä syystä tarvitaan sitä samaa voimaa, jolla voitto aluksi saatiin, vallan säilyttämiseen.
 Kristityllä on uudestisyntymätön osa itsessään (ts.liha), joka ei pidä tästä uudesta sydämenmuutoksesta, ja inhoaa yhtä lailla joutua Kristuksen suloisen hallintavallan alle kuin sodomalaiset kuulla Lootin määräävän heitä. 'Mitä, tämä tyyppi, muukalainen, hallitsisi meitä!' Ja saatana hallitsee tätä kapinallisten joukkoa Kristittyä vastaan niin, että jollei Jumala jatkuvasti lähettäisi apujoukkoja tälle uudelle siirtomaalle, niin paikallinen väki (tarkoitan lihalliset paheet) jotka ovat vielä jäljellä, tulisivat luolistaan ja koloistaan, joissa olivat väijymässä, ja nielisivät sen pienen armon, joka kaikista vahvimmalla pyhällä maan päällä on; se olisi kuin leipää noille ahmateille.

3.SYY: Kolmas syy löytyy siitä, mitä Jumala on suuressa suunnitelmassaan päättänyt tuoda esille itsestään pyhän pelastuksessa; niin, sen toteuttamisessa alusta loppuun. Ja tässä on kaksi osaa:
1. Jumala tahtoo tuoda pyhänsä taivaaseen tavalla, joka parhaiten tuo ilmi hänen suuren rakkautensa ja armonsa heitä kohtaan.
2. Hän tahtoo osoittaa armonsa ja rakkautensa heitä kohtaan sellaisella tavalla, joka eniten tuo hänelle kunniaa.
 Ja pian näemme, kuinka näihin molempiin tarkoituksiin sopii niin hyvin juuri tämä: että pyhät tarvitsevat avun joka askeleelle matkallaan taivaaseen.

1.Suunnitelma. Jumala tahtoo tuoda pyhänsä taivaaseen tavalla, joka parhaiten tuo ilmi hänen suuren rakkautensa ja armonsa heitä kohtaan. Se, että hän suo pyhille voimaa tällä tavalla, antaa Jumalan rakkaudelle ja armolle kaksinkertaisen sinetin:

(1.) Se vuodattaa suloisuutta kaikkeen, mitä uskovainen saa tai tekee (kun hän saa lohdun sisimpäänsä, tai rohkeutta palveluksessa, tukea kiusauksissa), ajatella mistä tämä kaikki tulee, kuka ystävä lähetti ne. Ne eivät tulleet minun omasta leilistäni, eikä kenenkään toisenkaan luodun. 'Oi, minun Jumalani on ollut täällä, ja hän on jättänyt sydämeeni suloisen lohdutuksen tuoksun jälkeensä! minun Jumalani, huomaamattani, täytti purjeeni Henkensä tuulella, ja on tuonut minut pois tyyneltä ulapalta kellumasta voimattomana. Oi, se on hänen suloinen Henkensä, joka piti pääni ylhäällä ja rauhoitti sydämeni, tällaisissa ahdistuksessa ja kiusauksessa, niin että ilman häntä olisin lähtenyt pois epäuskon masentamana.' Ja mitä kaikki tämä voi saada aikaan muuta kuin sen, että Jumala tulee rakkaammaksi uskovalle? Välitön apu taivaasta aina pyhän tarpeisiin; tämän hän menettäisi, jos Kristityllä olisi voimaa itsessään auttaa itseänsä (vaikka sekin voimavarasto olisi tullut aluksi Jumalalta). Kumpi, mielestänne, puhuu suuremmasta rakkaudesta ja alentumisesta:
se, että prinssi antaa kerran eläkkeen suosimalleen palvelijalle, jolla tämä sitten voi pitää itsestään huolta,
vai se kun prinssi ottaa omaksi asiakseen huolehtia hänestä, tulee päivästä toiseen tämän miehen taloon, katsoo hänen komeroonsa nähdäkseen mitä tämä tarvitsee, mitä kuluja hänellä on, ja aina jatkuvasti antaa sen mitä se mies tarvitsee?
Mahdollisesti joku ylpeä, joka haluaa olla herra itselleen ja pitää enemmän omasta, kuin prinssin, tavoista, saattaisi suosia ensimmäistä vaihtoehtoa. Mutta se, joka haluaa saada prinssinsä rakkauden ja kiintymyksen, olisi hurmioissaan jälkimmäisestä. Ja näin Jumala toimii pyhiensä kanssa. Suuri Jumala tulee ja katsoo heidän kaappeihinsa, näkee miten asiat siellä on, ja antaa heille mitä he tarvitsevat. ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan” ja te tulette saamaan ne. Hän tietää, että te tarvitsette voimaa rukoukseen, kuulemiseen, kärsiäksenne hänen tähtensä, ja, in ipsâ horâ dabitur, ’juuri sinä hetkenä se annetaan’.

(2.) Tämä Jumalan tapa toimia pyhiensä kanssa, lisää heidän voimansa täyteyttä ja kestävyyttä. Jos varasto olisi meidän omissa käsissämme, osoittautuisimme pian heikoiksi kauppamiehiksi. Jumala tietää meidät vuotaviksi astioiksi: vaikka kerran täytetyt äärimmilleen, olemme kohta jo taas tyhjillään; ja siksi, varmistaakseen kaiken, hän asettaa meidät hänen voimansa virran alle, ja astia, joka vuotaa halkeamistaan, hanan alla, täyttyy sitä mukaa kuin tyhjenee. Näin meidän menetyksemme korvataan jatkuvasti. Tämä on se huolenpito, mitä Jumala antoi Israelille erämaassa: Hän avasi lähteen kallioon, ja se kallio seurasi heitä. Heillä ei ollut juotavaa vain hetkeksi, vaan se vesi juoksi virtana heidän jäljessään, niin ettei valituksia veden puutteesta enää kuulla. Tämä kallio oli Kristus. Jokaisella uskovalla on Kristus tukenaan, seuraten häntä minne ikinä tämä menee, joka tilanteessa ja koetuksessa/ahdistuksessa. Yksi kukka, jolla on juuret, on enemmän arvoinen kuin monta rintataskussa, jotka suloisuudestaan huolimatta eivät kasva, vaan kuihtuvat. Jumalan voima, niin kuin juuret, pitävät meidän armomme elävänä; ja ilman sitä voimaa, vaikka armo olisi yhtä voimissaan kuin Aadamin oli, se kuolisi.

2.Suunnitelma. Toinen tarkoitus mikä Jumalalla on, on osoittaa armonsa ja rakkautensa sellaisella tavalla, joka tuo hänelle eniten kunniaa, Ef.1:4,12. Ja tämä tavoite saavutetaan täysin voimaannuttamalla pyhät, ei heidän omallaan, vaan Jumalan voimalla, joka annetaan sen mukaan kuin tarve on.
 Jos Jumala olisi antanut pyhillensä tietyn määrän armoa, jolla asioida ja jota hyödyntää, hän olisi totisesti suuresti ylistetty, koska se olisi ollut enemmän kuin Jumala olisi velkaa; mutta hän ei olisi tullut niin äärettömän ylistetyksi, niin kuin nyt, kun Kristitty ei saa voimaa Jumalalta vain aluksi lähestyäkseen Kristusta, vaan hän saa odottaa Jumalan antavan voimaa kaikkeen tekemiseensä Kristityn vaelluksella.
Niin kuin lapsi, joka vaeltaa isänsä kanssa: kaikki laskut maksetaan, mutta, ei hän itse, vaan hänen isänsä on se, joka kantaa rahapussia; niin myös Kristityn tarpeet hoidetaan joka kerta, mutta hän ei voi sanoa: tämän minä tein, tai, tuon kärsimyksen minä kestin, vaan: Jumala teki sen kaiken minussa ja minun puolestani. Ylpeyden niska katkaistaan tässä; yhtään ei ole jätetty tilaa omaa itseä korottaville ajatuksille. Kristitty ei voi sanoa: on armoa, että olen pyhä… mutta elää pyhänä ja että uskoni on vahva, se on minun oman tarkkaavaisuuteni ja valvomiseni ansiota. Voi ei, kurja Kristitty! Kuka piti silmäsi hereillä, ja havahdutti sinut tarkkaavaisuuteen? Eikä tämä ollut Jumalan aikaansaannosta yhtä lailla kuin uskosi aluksi? Yksikään pyhä ei tule sanomaan taivaaseen tullessaan, ’Tämä on se taivas, jonka minä olen rakentanut väkevällä voimallani’. Ei, vaan ’ylhäällä oleva Jerusalem, on kaupunki, jonka rakentaja ja luoja on Jumala.’ Jokainen armo, niin, armon määrä, on kivi tuossa rakennuksessa, jonka huippukivi asetetaan kirkkaudessa, jossa pyhät selvemmin näkevät, että Jumala ei vain asettanut perustuksia, jolle rakentaa, vaan oli myös se hyväntekijä, joka saattoi työn valmiiksi. Työn kunniaa ei murustella ja pilkota palasiin, osa Jumalalle ja osa luoduille, vain kaikki kunnia tulee Jumalalle ja hänen ansionsa tunnustetaan kaikessa.

Johtopäätös tai sovellutus

1.Johtopäätös. Onko Kristityn voima siis Herrassa, eikä omassa itsessään? Varmasti silloin, ihminen ilman Kristusta, on väistämättä onneton, voimaton olento, ilman mitään voimaa tai kykyä tehdä mitään oman pelastumisensa eteen.
  Jos vesille laskettu laiva, valmistettuna ja purjeet nostettuina, ei voi lähteä liikkeelle ennen kuin tuuli puhaltaa ja täyttää sen purjeet, niin paljoa vähemmän se puutavara, joka makaa puusepän pihalla, voisi nikkaroida itsestänsä laivan. Jos elävä puu ei voi kasvaa, jollei sen juurakko anna sille ravinteita, paljoa vähemmän voi laho ja mätä pensasaidan-tukikeppi, jolla ei ole juuria, antaa itselleen elämää.
  Sanalla sanoen, jos Kristitty, jolle Jumala on antanut armosta uuden, hengellisen, elämän, ei voi harjoittaa tätä elämää ilman voimaa ylhäältä, silloin varmasti se, jolla tätä uutta elämää ei ole, kuolleena rikoksissaan ja synneissään, ei ikinä voi synnyttää tätä elämää itsestään taikka avustaa sen tuottamisessa. Uudestisyntymättömyyden tila on kyvyttömyyden tila. ”Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.” Room.5:6. Ja niin kuin Kristus kohtasi raunioituneen ihmiskunnan peittyneenä langenneeseen tilaansa (yhtä kyvyttöminä nostamaan itsensä Jumalan vihan painon alta, kuin joku, hautautuneena talonsa raunioihin, voisi pelastaa itsensä ilman apua); niin Pyhä Henkikin löytää syntiset näin avuttomassa tilanteessa: yhtä kyvyttöminä, tekemään parannusta tai uskomaan Kristukseen pelastuakseen, kuin olivat ansaitsemaan itselleen pelastusta. Sentähden joutuu hämmennykseen noiden ylpeiden kieli, joka huutaa sisäisen voiman puolesta, ikään kuin ihminen voisi omien luonnollisten kykyjensä maapihkalla ja tiilillä, rakentaa sellaisen rakennuksen, jonka huippu ylettyy taivaaseen asti. ”Niin se ei ole hänestä, joka tahtoo, eikä siitä, joka juoksee, vaan Jumalasta, joka armahtaa” Room.9:16 (KJV huom.). Jumala itse on hajottanut näiden mielikuvituksessaan Baabelia-rakentavien joukon. Hän pystyttää tämän hengellisen temppelin ihmisten sisimpään, ei heidän omalla vallalla tai ’ihmisvoimin’, vaan ’hänen Hengellään’, että ’armoa, armoa’- julistettaisiin sen edessä ikuisesti.
  Ja siksi, jos joku haluaa luonnollisessa tilassaan saavuttaa viisauden pelastuakseen, tulkoon hän ensin tyhmäksi omissa silmissään ja hyljätköön lihallisen viisautensa, jolla ei voi käsittää Jumalan asioita, ja anokoon viisautta Jumalalta, joka antaa alttiisti ja soimaamatta. Jos kukaan haluaa voimaa uskoa, tulkoon hän heikoksi ja kuolkoon omalle voimalleen, sillä ”mies ei omalla voimallaan mitään voi” 1.Sam.2:9.

2.Johtopäätös. Onko Kristityn voima Jumalassa, eikä omassa itsessään? Tämä saakoon pitää Kristityn aina nöyränä. Silloinkin, kun hän on kaikkein antautunein palvelukseen, vakaimmillaan Kristityn vaelluksella. Muista, Kristitty, kun sinulla on parhain puku päälläsi, kuka sen teki ja kuka maksoi siitä. Sinun armosi ja lohtusi/vahvuutesi eivät ole omien kättesi tekoa, ei sinun erämaasi palkinto; älä ylpeile, häpeäksesi, toisen hankkimasta. Se apu/tuki ei kauan pysy, josta tulee koroke sinun ylpeydellesi; sillä se apu ei ole sinun vallassasi. Sinun Isäsi on viisas. Silloinkin, kun hän antaa sinulle eniten hengellistä tukea, hän pitää lain käsissään ja voi pian kurittaa sinua, jos kasvaessasi alat halveksia hänen armoaan. Vaella nöyrästi Jumalasi edessä, ja asioi hyvin sillä voimalla jota sinulle on annettu, muistaen, että se on lainattua voimaa. Kuka tuhlaa sen mitä joutuu kerjäämään? tai kuka antaa almunsa sille kerjäläiselle, joka tuhlaa minkä saa? Kun sinulla on eniten, et voi olla kauan poissa Jumalasi ovelta. Ja kuinka saatat katsoa häntä kasvoihin saadaksesi lisää, jos olet kavaltanut sen mikä sinulle oli uskottu?

SEURAAVA ⇰